
Speksien mukaan ensisijainen rimoitusmateriaali on tuija (Western Red Cedar, WRC), mutta täällä pohjolassa hinta ja huono saatavuus painaa valintaa kotimaisen havupuun suuntaan. Mänty ei liene aivan yhtä letkeää kuin tuija (jota joskus hypistelin kaupassa paneelien muodossa). Jälkiviisaana rimoittamisesta voi todeta, että rimojen leveys olisi kiperimmissä kohdissa saanut olla ehkä muutaman millin kapeampaa kuin käyttämäni 18 mm. Toisaalta mänty on jämäkämpää tavaraa kuin hauraan oloinen tuija, joten rakenteesta tullee lisäpainon ohella jonkun verran vahvempi. Parempaan lopputulokseen olisin arvattavasti päässyt jos tämän askareen parissa lomansa olisi kuluttanut joku muukin, mutta se ei ehkä olisi ollut kohtuullista. Jos hommassa olisi kaksi paria käsiä, niin liimaus olisi ehkä mahdollista tehdä epoksilla ja kierteelle taivutetut rimat saisi huolellisemmin aseteltua paikoilleen. Jälkeenpäin arvioiden en ehkä olisi säästellyt nauloja rimojen tilapäiseen kiinnittämisen. Ehkä paikoittain olisi pitänyt käyttää jopa ruuveja. Liiman ominaisuuksiin on syytä paneutua ennen urakkaa. Epoksi olisi todennäköisesti paras vaihtoehto, mutta sen käsittely on hankalaa ainakin yksin työskenneltäessä. Liimaukseen käytin suunnittelijan suosittamaa 'kakkosvaihtoehtoa' ja tämän liiman kanssa oli melkein ilo työskennellä. Olin tilannut liimaa vain kaksi kiloa, mikä ei tietenkään riittänyt, koska sitä valui myös ulos saumoista. Loput liimasin kaupasta haetulla liimalla B, joka tuoteselosteen mukaan lähinnä vastasi ominaisuuksiltaan ensiksi käytettyä. Valumat ainakin olivat jälkimmäisellä jonkin verran huokoisampia, mutta eivät sellaista höttöä kuin joillakin vastaantulleilla pu-liimoilla. Saumojen sisuksia en ole tutkinut tai avannut vertaillen eri liimoja, mutta hyvin tuntuu pu-liima pitävän. Joillakin liimoilla näkyi tuoteselosteiden mukaan olevan vaikeuksia kestää kovettuneena alle 30 asteen pakkasia mikä ehkä kannattaa myös huomata liimaa valittaessa. | |
![]() | 06.08.2005 Paikallinen aina luotettava puutavarantoimittaja lupasi rimat oksattomasta männystä... mutta sittemmin ilmeni ongelmia höyläyksen kanssa. Tekijä löytyi sitten lopulta ja tilaukseen meni 140 kpl 480 pitkiä rimoja. |
![]() | 06.07.2006 Rautakaupasta löytyi oikea pumppumeisseli ja vanhemman mallisia messinkiruuveja. Rimoihin uppoaa noin 300 ruuvia eli yhteensä 12 metriä ruuvattavaa. Ruuvin reikiä ajattelin kuitenkin tehdä sähköllä. Jostain syystä jäi taas toinen rasia käyttämättä, eli lopulta en lykännytkään ruuveja jokaiseen rimaan. |
![]() | 20.07.2006 Männystä höylätyt rimat viimein pajalla, tuskin itse enää mahtuu sekaan. Lisää... |
![]() | 20.07.2006 700 metriä tarkkuustyötä. Just niin kuin piti eikä melkein. Luulen, että Markku Pöppönen tekee puusta vaikka minkälaista listaa. Lisää... |
![]() | 23.07.2006 Keulasta puuttuu piirustuksien mukaan 2 milliä, mikä luonnossa vastaa kahta senttiä. Taidan olla ainoa joka dokumentoi myös omat mokansa. Oikeasti ihmettelen, etten ollut aiemmin pannut merkille, mutta avaruudellinen hahmotuskyky ei ole parhaita vahvuuksiani. |
![]() | 23.07.2006 Ensimmäinen rima on laitettu paikoilleen. Puukapulat painavat vasten mallikaaria (versio 1.). Keulan jouduin sittenkin höyläämään paikoillaan. Teippauksen tarkoituksena on estää liiman tarttuminen mallikaariin. |
![]() | 23.07.2006 Toinen kierros menossa ja puristimilla on käyttöä. |
![]() | 23.07.2006 Puukapulan versio 2. Teipillä päällystetty rimanpätkä joka naulataan kylkiriman läpi. Paitsi, että puristaa kylkiriman tiiviisti mallikaarta vasten, niin toimii myös ohjurina seuraavalle rimalle. Tällä lyödään taas kaksi kärpästä yhdellä iskulla; rimat asettuvat paikoilleen, eikä niitä tarvitse erikseen väliaikaisesti kiinniittää mallikaariin. |
![]() | 23.07.2006 Pitkien pohdintojen jälkeen päädyin minäkin käyttämään rimoitukseen yksikomponettista PU-liimaa epoksin sijaan. Tätä voi laskea suoraan pullosta ja levittää nokalla. Liima on suunnittelijan suosittelemaa laatua. Päädyin tilaamaan tätä ihan ulkomailta, enkä lähtenyt kokeilemaan enemmän tai vähemmän vaahtoavien kaupan hyllystä löytyvien tuotteiden kanssa. |
![]() | 23.07.2006 Ensimmäinen rimoituspäivä takana. Edessä lienee muutama leppoisa päivä ennen kuin tullaan rungon kiperimpiin muotoihin. |
![]() | 24.07.2006 Toinen päivä rimasavotassa. Liima käyttäytyy hyvin ja ylimääräinen lähtee kuivana irti helpommin kuin epoksi. Värikään ei juuri poikkea männystä. Ymmärrän myös miksi pullon kyljessä kehoitetaan käyttämään suojakäsineitä - jos vaikka huomisesta lähtien. |
![]() | 25.07.2006 Keularakenteet oli tuettu jigiin laudanpätkän avulla ja kiinnitetty puutapein, jotka nyt viimeistään pitää sahata poikki ja poistaa, että rovi voidaan aikanaan nostaa irti jigistä. |
![]() | 26.07.2006 Rimoitus on oikeastaan aika tylsää ja aikaa vievää puuhaa, jota vielä muu lomanvietto haittaa. Rimoja ei parane liialla voimalla puristaa yhteen tai rimoitus lähtee irvistämään mallikaarista irti. |
![]() | 30.07.2006 Ensimmäinen kilo liimaa loppui kun rimoja oli vedetty 21 kierrosta, eli noin 200 metrille. Rimoituksen suhteen on mielenkiintoinen vaihe menossa; kiristystä ja vetoa pitää olla lähes joka suuntaan. Rima kiertyy lähes 90 astetta puolentoista metrin matkalla ja tekee vielä mutkaa. |
![]() | 31.07.2006 ... ja taas muutama rima lisää. Melkoista vääntämistä ja liiman kuivumisaikaa on parempi kunnioittaa. |
![]() | 02.08.2006 Perän rimoja lyhentelin ennen kuin kaikki rimat ovat paikoillaan. Viimeistelyyn jäi vielä noin sentti ylimääräistä rimaa. Samalla liiman kuivumista odotellessa tulin purkaneeksi joitakin mallikaarien välisiä tukirakenteita keulapäästä siltä varalta, että rovin nosto pois mallikaarien päältä edellyttää jonkinlaisia purkuhommia. |
![]() | 02.08.2006 Vain mielikuvitus tuntuu olevan rajana kiristystapoja keksiessä. Liimasauman työskentelyaika on 60-75 minuuttia... |
![]() | 02.08.2006 ... mikä on aivan riittävää. Nopeammalla - sellaisella 15 minuuttisella - liimalla ei rimojen vääntely onnistuisi. Mallikaariin on sahattu toinen kierros reikiä ruuvipuristimille. |
![]() | 02.08.2006 Lomalaisen työpäivään saa kohtuudella mahtuumaan 3 + 3 rimaa. Jos heräisi aiemmin ja jatkaisi iltaan niin ehtisi ehkä viiteen tai kuuteen kierrokseen. Rimojen kiinnityssuunta on nyt vaihtunut keulasta perän suuntaan koska kovimmat väännöt ovat nyt keulassa. |
![]() | 03.08.2006 Pahenevaa vääntöä. |
![]() | 05.08.2006 Jos loppu ei häämöttäisi, niin voisi olla vitsit vähissä.... läppäri sekosi sitten tapansa mukaan ja tätä sivua päivitetään taas elokuun loppupuolella. |
![]() | 06.08.2006 Toisella liimakilolla 2 kertaa 26 rimaa. Toisen purkin suutin tuli sattumalta leikatuksi hiukan helpommaksi käyttää, joten liiman kulutus on ollut pienempää. Tämä näkyy myös vähempänä valumisena. |
![]() | 08.08.2006 Sahatuista rimanpäistä näkee, että hyvälaatuisten rimojen kanssa on ollut ilo työskennellä. Liimavalumat puolestaan kertovat käytetyn PU-liiman poikkeuksellisen vähäisestä vaahtoamisesta. |
![]() | 08.08.2006 Pintojen hiominen epäkeskokoneella alkoi jo tässä vaiheessa. Paperi on karkeutta 80. Hienompi ei pure riittävästi ja karkeampi syö liikaa puuta. |
![]() | 10.08.2006 Ruuvipuristimille ei enää ole paljoa käyttöä. Rimojen päiden välinen sauma on ilkeän näköinen, mutta se tulee joka tapauksessa jäämään piiloon. |
![]() | 12.08.2006 Muistuttaa jo venettä. Kauempaa katsottuna kaunis puupinta ei kuitenkaan kestä lähempää tutkimista vaan se peittyy aikanaan näkymättömiin. |
![]() | 12.08.2006 Rimat ovat nyt taas vaihteeksi aika kinkkisiä yksin laitettaviksi. Ei tahdo kädet riittää. |
![]() | 12.08.2006 Ruuvinkannat ja irvistäviä saumoja on massattu epoksin ja hiontapölyn seoksella. |
![]() | 12.08.2006 Mallikaarien alla olleet kannattimet on purettu pois ennen puun pinnoittamista. |
![]() | 12.08.2006 Rimojen päiden veistelyyn en kiinnittänyt suurempaa huomiota koska epoksi on hyvää massaukseen ja saumat jäävät lisäksi kölirakenteiden alle. Ruuveja tai pysyviä naulauksia en tässä vielä käyttänyt, koska höylää todennäköisesti tarvitaan vielä tasoitukseen. |
![]() | 13.08.2006 Tunnelmakuvaa. |
![]() | 13.08.2006 Massattuna ja viimeistelemättömänä. |
![]() | 20.08.2006 Rimoituksen osalta on tehty mikä tehty. 64 paria rimoja jotka noin 2,5 kg liimaa pitää koossa. Ulkopuoli on hiottu, isommat kolhut massattu, pesty asetonilla ja vedetty teräslastalla nollakerros epoksia pintaan. Rakenteisiin ja päällystykseen on tässä vaiheessa mennyt epoksia vajaa 2 kiloa. |