i190
20.09.2007 Kansirakenteiden teko pitää aloittaa jo nyt jotta saadaan peräsinakselin pituus selville. Kansi nousee laidoilta 5 cm.
i191
20.09.2007 Peräpeili ja yksi poikkituki on höylätty valmiiksi. Myös peräsinakselin mitat tulivat selviksi.
i205
10.05.2008 Palkinkannattimet ruuvattuna ja liimattuna. Kaarista skrabasin alta lakkaa pois tartuntapinnaksi liimalle. Toinen puoli vielä puristimissa. Runko tuli kerralla astetta jäykemmäksi.

Kannattamissa on vielä säätövaraa eli muotoonhöyläys tapahtuu paikalla.
i243
07.09.2008 Kannen teko on vaatimattomassa alussaan. Palkinkannattimet on höylätty laidan kanssa tasaan ja kaksi poikittaista tukilistaa on sovitettu paikoilleen.
i247
21.09.2008 Vähän kerraallaan kohti neitsytmatkaa. Puupalikoitten veistely ja sovittelu on tylsää puuhaa.
i250
28.09.2008 Kansiin tulee alle 6,5 millin vaneria. Arvelen sen ja laudoituksen olevan sen verran jäykkää, että pieni takakansi pysyy muodossaan yhdellä välituella.
i251
28.09.2008 Aihiot aseteltuna paikoilleen.
i252
04.10.2008 Vanerikappaleet viistetään jatkojen kohdalta. Tein nämä vähän sinnepäin rälläkällä. Väliin tulee kuitenkin sideaineeksi ja täytteeksi paksunnettua epoksia.
i253
04.10.2008 Laitoin enempiä empimättä lisätuet takakannen alle. Samalla saan kiintopisteen pakoletkun ripustukselle.
i254
05.10.2008 Ilman isompia ongelmia sain vanerin paikoilleen. Palojen muotoiluun on käytetty pistosahaa, höyliä ja rälläkkää, kiinnitykseen epoksia ja haponkestäviä ruuveja. Viimeistely on tehty paikalla. Edessä olevan talven varalta vaneri on pintakäsitelty epoksilla, jotta homeella olisi vähemmän tarttumapintaa. Peräsinakselin kohdalla on veneromuliikkeestä löytynyt pronssinen läpivienti.

Lisää...
i267
28.06.2009 Tällekin laudoitukselle löytynee oikeaoppinen nimi vaan ei tule mieleen. Melkoista jumppaa oli noin 17 millisen kappaleen taivuttelu huonoilla vehkeillä ja voimilla lähes paikoilleen.
i268
04.07.2009 Viikolla hankin lisää puristimia ja tässä ensimmäinen sarjoista liimattuna.
i269
05.07.2009 Seuraavana päivänä on vuorossa toinen puoli. Liiman lisäksi laitoin sarjat kiinni myös ruuveilla.
i270
05.07.2009 Liimausten kuivumista odotellessa piirtelin skantäkkitarpeita.
i273
10.07.2009 Sisälaitaa kiertävä puutavara on paikoillaan. Päädyt tein kahteen kertaan - toisella kertaa riittävän leveästä vanhasta saunan seinästä.
i274
12.07.2009 Sain veistetyksi loputkin aihiot kantta kiertävästä palapelistä. Tavara on liian järeää paikalleen liimattavaksi, joten käytän vielä höylässä.
i275
17.07.2009 Varpelautojen aihiot on höylätty puoleen alkuperäisestä paksuudesta ja styyrpurin puoleiset on etummaista palaa lukuunottamatta liimauksessa. Keulassa on vielä askartelemista, joka odottaa oikeita aineita ja koko rovin kiskomista hiukan taaksepäin, ettei vajan peräseinä ole sentin päässä.
i277
19.07.2009 Epoksin kanssa läträtessä en voi välttyä valumilta. Vaikka kyljille vielä jonkun käsittelyn joudunkin tekemään, niin kuivuneen epoksin hinkkaaminen ei houkuttele ja siksi teippailin sanomalehteä kylkeen.

Asetonipulloa olen oppinut pitämään käsillä. Sillä lähtee useimmat tahmat käsistä ja muista vääristä paikoista kunhan ei ole ehtinyt läpikuivaksi.
i278
19.07.2009 Vaihteeksi tuntuu, että pääsee eteenpäin. Ylimääräiset reunukset on sahattu ja höylätty pois.

Kylkilistat sahasin vielä tässä kuvassa näkyvää vaihetta kapeammaksi.
i279
19.07.2009 Viikonlopun työrupeaman päätteeksi siivosin isoimmat irokopurut ja muita sahausjätteitä pois jaloista häiritsemästä ja kokeilin hiukan miten "intarsiatyöt" sujuvat. Taas on viikko aikaa miettiä tekeekö saumalla vai ilman.
i280
26.07.2009 Hyllystä otetaan mitä löydetään, kuten kattohuopanauloja...
i281
27.07.2009 ja hiukan höylää liimausten kuivuttua.
i282
27.07.2009 Keula on jäänyt viimeiseksi, koska siellä pitää hiukan kikailla.
i283
28.07.2009 Keulan kansirimat liimauksessa.
i284
29.07.2009 Teipattuna ja raot on täytetty epoksin ja irokopurun sekoituksella. Pakkausteippi ei ihan ehkä ole tehokkainta, mutta toiminee tässä kohdassa kun ei ole isommasta kyse.
i287
31.07.2009 Kuituhommissa.
i288
31.07.2009 Kuidut on uitettu epoksilla ja tekeleen yli on viritetty kevytpeite ehkäisemään lepakoiden jätöksiä tippumasta tuoreelle pinnalle.
i289
03.08.2009 Ensimmäinen kylkilista on liimauksessa. Ruuvien sijoittelua helpotti se, että kaarien kohdat olin merkannut aiemmin huopakynällä ennen kansirakenteiden tekoa.
i290
04.08.2009 Seuraavana päivänä on toisen vuoro.
i291
10.08.2009 Kylkilistojen sahausjätteistä tein varpelautoihin kovapuiset reunukset ja "ohjauspulpetin" suunnittelu on alkuvaiheessa.
i292
17.08.2009 Pintaan on vedetty lakkaa ja kärpänen ihastelee omaa kuvaansa.
i293
17.08.2009 Kuvaa keulasta...
i294
17.08.2009 ja peräpeilistä.
Sivun alkuun